sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

”Jumping All Over the World”

Jumping all over the world” – Scooteria lainatakseni pätee Scooterin ohella Oliver Stoneenkin. Kumpikin heistä on, arveluttavalla tapaa, päätynyt otsikoihin viime viikkojen aikana. Stonen kohdalla hämmentynyttä keskustelua on herättänyt hänen – kritiikitön ja suorastaan palvova – Vladimir Putin-haastattelunsa, joka näyttää saaneen farssimaisia piirteitä näin jälkikäteen. Samalla tapaa hämmennystä ja ihmettelyä on herättänyt Scooterin päätös osallistua, ainoana Venäjän rajojen ulkopuolelta tulevana yhtyeenä, Ukrainalta miehitetyllä Krimillä järjestettävään #ZB Fest 2017 - Zolotaya Balka Festivaliin elokuun 4. ja 5. (1) Euroopan kiertueellaan Scooterin on aikomus esiintyä Ukrainalta miehitetyn Krimin ohella esim. Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. (2)

Saksalaisen Bildin haastattelussa Scooterin taholta vastattiin tiedusteluun, miksi vierailla juuri Krimillä kaikista mahdollisista paikoista:
We are not going to Crimea to engage in politics there, but because we have a fan base there. We want to give them something.”
Yhtyeen managerin Jens Thelen vastaus Bildille on samalla tapaa hämmentävän naiivi – vastauksesta huokuu suurta ymmärtämättömyyttä:
We were not aware of entering a political conflict here. Our music is entirely apolitical, and we want to keep out of political issues. We have been visiting Ukraine and Russia since 1995 and have many fans there who look forward to seeing Scooter.” (2)

Minulle tulee vastauksista ensinnä mieleen se, että yhtyeen jäsenet managerinsa ohella ovat täydellisen vieraantuneita ympäröivästä todellisuudesta – kyvyttömiä tiedostamaan sitä, että vaikka heillä ei ole mitään ”poliittista tarkoitusta”, se ei tarkoita sitä, etteikö heitä voida käyttää poliittisiin tarkoituksiin ja etteikö heidän vierailusta tulla tekemään kohtuullinen propagandanumero.

Tietojen mukaan Scooterin on aikomus lentää Krimille Moskovasta, jolloin he tulevat rikkomaan Ukrainan lakia, jonka mukaan tilapäisesti miehitetylle Krimin niemimaalle ulkomaalaisten on sallittua matkustaa vain erityistarkoituksessa ja tuolloinkin alueelle on kuljettava ja sieltä on poistuttava Ukrainan alueiden kautta. Tällä hetkellä Ukrainassa on käynnissä rikostutkinta useita Krimille laittomasti matkanneita ulkomaalaisia kohtaan. Toukokuun Euroviisu-episodin perusteella voidaan päätellä Ukrainan viranomaisten olevan tosissaan tämän lainkohdan valvomisessa ja toteuttamisessa.

Scooterin vierailun Krimillä tekee moraalisesti tuomittavammaksi sen, että miehitetyllä Krimillä harjoitetaan Venäjän taholta etenkin Krimin tataareihin kohdistuvaa vainoa, tämän vainon kohteeksi ovat joutuneet myös muut Venäjän miehitystä vastustavat tahot, kuten on näytösoikeudenkäyntien myötä nähty.

Venäjän suoritettua Krimin niemimaan miehittämisen helmi-maaliskuussa 2014, niemimaan etnisiin vähemmistöihin kuuluvien Krimin tataareiden vainot alkoivat hyvin pian miehityksen alettua, maaliskuun puolella katosivat ensimmäiset tataarit ja samaisen kuun puolella löydettiin ensimmäiset miehitystä seuranneen pidätysaallon aikana pidätetyt ja sittemmin kidutetut ynnä murhatut tataarit.


Kevään 2014 jälkeen niemimaan miehittänyt Venäjä on jatkanut erityisesti Krimin tataarien vainoa, tuhansia tataareita on häädetty kodeistaan – Ukrainan puolelle on muuttanut tuhansia tataariyhteisöön kuuluneita, uskonnon harjoittamista on vaikeutettu, perinteisten juhlien ja muistotilaisuuksien (kuten toukokuun karkotuksen muistopäivä) pitoa on estetty. Useita tataarijohtajia on pidätetty eripituisiksi ajoiksi, lukuisa joukko aktiiveja on pidätyksen jälkeen tuomittu vuosien vankeustuomioihin oikeudenkäynneissä, joita pidetään vähintäänkin epäoikeudenmukaisina syystä, että puolustusasianajajien toimintaa on vaikeutettu tai estetty kokonaan, monissa tapauksissa ei ole olemassa perusteita oikeudenkäynneille. Oikeudenkäyntejä on kuvattu teatteriksi, näitä näytösoikeudenkäyntejä on järjestetty myös Venäjällä – tuomioiden jälkeen pidätettyjä on siirretty tuhansien kilometrien päähän kotiseudulta. Eräissä tapauksissa pidätettyjä on kidutettu, jotta ”korkean profiilin” pidätetyille saadaan pidemmän tuomiot. Venäjä on myös ottanut käyttöönsä neuvostoaikaisia menetelmiä siirtäessään pidätettyjä psykiatrisiin hoitolaitoksiin oikeudenkäyntien aikana tai niiden jälkeen. Asia johon myös ihmisoikeusjärjestöt ovat kiinnittäneet huomiota. Edellä lueteltuja miehittäjän harjoittamia toimia on kohdennettu tataareiden ohella myös muihin Venäjän miehitystä vastustaneisiin tai kritisoineisiin pidätettyihin – useiden pidätettyjen kohdalla luetut syytteet eivät vastaa todellisuutta, kuten Oleg Sentsovin ja Oleksandr Kolchenkon kohdalla.


Krimin tataareiden 1944 karkotuksen muistojuhlassa Kiovassa (toukokuussa 2016), banderollissa tataariaktivisteja, jotka Venäjä on pidättänyt miehityksen kuluessa.

















Krimin niemimaan tapahtumien myötä voidaan aivan perustellusti todeta Scooterin vierailun miehitetyllä niemimaalla olevan samalla myös poliittinen kannanotto. He ovat tehneet päätöksen esiintyä niemimaalla, niemimaalla suoritetuista räikeistä ihmisoikeusloukkauksista huolimatta. He sulkevat silmänsä todellisuudelta, heidän päätöksensä esiintyä Krimin niemimaalla on kaikella tapaa poliittinen kannanotto – sitä voidaan jopa pitää ihmisoikeusrikkomusten hiljaisena hyväksyntänä. Heitä väestöön kohdistuva vaino ei haittaa, he ovat – syystä tai toisesta – valmiit rikkomaan Ukrainan lakeja vastaan, puhumattakaan vierailun moraalisesta puolesta.

Suhtaudun kovin skeptisesti yhtyeen taholta annettuun selitykseen ”…have a fan base there. We want to give them something” – vaikea kuvitella, että yhtyeen faneja on niin paljon, että on tarvetta vierailla miehitetyllä alueella, jossa suoritetaan räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia. (Huom: kirjoituksen lopussa muutama linkki alueella suoritettuihin ihmisoikeusrikkomuksiin).

Oliver Stonen Putin-haastattelu on tähän mennessä kerännyt huomattavasti huomiota kautta maailman. (3) Sitä on kritisoitu aiheesta – sitä on pidetty palvovana haastatteluna, jota on jopa kutsuttu ”vaalivideoksi”. Todellista tarvetta ”vaalivideolle” ei ole olemassa, Venäjän tulevissa presidentinvaaleissa ei käytännössä ole kuin yksi todellinen ehdokas, istuva presidentti, Vladimir Putin. Aleksei Navalnyi, jonka osallistuminen vaaleihin, käytännössä estettiin oikeudenkäynnissä annetun rangaistuksen myötä, oli Venäjän todellisen opposition näkyvin edustaja, mutta ei hänenkään mahdollisuuksiin kukaan uskonut.

Onko enää jäljellä todellisia, Putinia haastavia, ehdokkaita? Vaaleihin on aikaa vielä vajaat vuosi, tällä hetkellä todellista haastavaa ehdokasta ei ole – Navalnyikaan ei sellainen olisi ollut, mikäli olisi saanut ottaa osaa vaaleihin. Venäjän hallinto tulee tekemään kaikkensa, jotta Putin valitaan – tarvittaessa syyllistyen vieläkin räikeämpiin laittomuuksiin, mitä tähän mennessä on nähty. Navalnyin korruptiotuomiota maassa, jossa korruptio ylettyy räikeänä vallan huipulle saakka, on vain temppu raivata Navalny pois pelistä. En nyt ota kantaa siihen kuinka viaton Navalny todellisuudessa on. Voiko Venäjällä edes olla korruptoitumaton sanan varsinaisessa merkityksessä? Tuskin, mutta Navalnyin kohdalla puhe on kuitenkin ”kahvirahoista” verrattuna niihin miljardeihin – kymmeniin miljardeihin – joita Putinin lähipiiriin kuuluvat ovat itselleen varastaneet ja keinotelleet, Putinista puhumattakaan. Hänkään ei tässä tapauksessa ole viaton kymmenine hallinnassaan olevine datshoineen ja majapaikkoineen ynnä palatseineen. Venäjälle on myös tulossa uusi laki, jossa määritellään valtiojohdon ja heidän perheenjäsentensä omaisuus valtiosalaisuudeksi. (4)

Oma episodinsa Stonen Putin-haastattelussa on sitten kohuttu video-episodi, jossa Putin esittelee Stonelle videon, jonka hän väitti kuvaavan Venäjän ISIS:n vastaista Syyriassa taistelua, vaikka todellisuudessa video on vuosien takaa ja kuvaa yhdysvaltalaishelikopterien hyökkäystä talibaneja vastaan Afganistanissa. (5).

Joidenkin mielestä Stonen Putin-haastattelu oli niiltä osin perusteltu, että se avasi Putinia henkilönä sekä Putinin näkökulmaa ja Venäjän tarpeita. Itse suhtaudun tällaiseen perusteluun kovin skeptisesti, ensinnäkin siksi, että on syytä suhtautua koko haastatteluun kriittisesti – siihen, ettei se ole tarkoin käsikirjoitettu kokonaisuus, jossa on määritellyt roolit, joten tämä huomioiden, voidaan pohtia sitä, että onko se muuta kuin haastattelu, jossa ihaillaan Putinia sen sijaan, että tämä pyrittäisi haastamaan ja tämän toimintaa tarkastelemaan kriittisesti. Tarvitaanko kritiikitöntä Putin-henkilökuvaa? Ei missään nimessä, ei diktaattorista (tai semidiktaattorista) pidä rakentaa kritiikittömiä henkilökuvia, joissa upotaan hänen maailmankuvaan ihastuksen mairea hymy kasvoilla. Stonen Putin-haastattelu palvelee Putinia sekä häntä itseään, näin hän takaa sen, että jatkossakin on tervetullut Moskovaan tapaamaan ja ylistämään Putinia.

* * *

Kirjoitukseni loppuun voidaan poimia uutinen perjantailta – Unian infon mukaan ”French politicians heading for Donetsk to "support Russia army’”. (6) Pieni joukko ranskalaisia paikallispoliitikkoja aikoo vierailla laittomasti Donetskissa aikomuksenaan ”to support the Russian army, which is being constantly attacked by Ukraine, despite the Minsk agreements” – vierailuun on sisällytetty myös Donetskin ”kansantasavallan” johtajan Aleksandr Zahartšenkon tapaaminen. Vierailun eräänä syynä esitetty aikomus tukea Venäjän asevoimia, jota vastaan Ukrainan asevoimat hyökkää, on paradoksaalinen. Herää kysymys, että ymmärtäväkö kyseiset poliitikot kyseisen syyn paradoksaalisuutta? Todennäköisesti nämä poliitikot toisena aikana olisivat tukeneet mieluusti Ranskaa miehittävän natsi-Saksan asevoimia siinäkin vaiheessa, kun liittoutuneet tekivät Normandiaan maihinnousun aikomuksenaan vapauttaa Ranska miehittäjän kynsistä.

Kun tarkastellaan – kovin lyhyesti – vierailevien poliitikkojen taustoja, ei ole lainkaan ihme, että he asettautuvat tukemaan Ukrainaan hyökännyttä Venäjää ja siinä sivussa miehitettyjen alueiden – rikollista – paikallishallintoa ynnä Aleksandr Zahartšenkoa. Alueella vieraileva Christiane Pujol kuuluu Debout la France'en eli "France Ariseen" - kyseessä on nationalistinen ja äärioikeistolainen puolue. Pujolin seurassa on myös hänen miehensä. Hubert Fayard taasen on Centre National des Indépendants et Paysans eli CNIP aluejohtaja. Tässäkin on kyseessä äärioikeistolaisesta pienpuolueesta. Christian Borelli taasen kuuluu keskustaoikeistolaiseen Ranskan Les Républicains'iin, joka on näistä kolmesta puolueesta selkeästi suurin. Donetskin ”kansantasavallan” alueelle tämä pieni ryhmä matkusti Moskovan kautta, jossa he ovat tavanneet duuman kansainvälisten asioiden komitean puheenjohtaja Leonid Slutskyn. (Huom: kirjoitushetkellä he ovat todennäköisesti matkalla Donetskiin).

Tavalla tai toisella tämä blogissa esitelty joukko eritaustaisia ihmisiä palvelee Putinia ja Venäjää – osa tarkoituksellisesti, osa ehkäpä naiiviuttaan. Toiminnan taustalla on epäilemättä erilaisia vaikuttimia, mutta valintansa on tuomittava ja kaikella tapaa itsekäs – halveksuttava!

Marko



Ihmisoikeustilanne Krimillä on huolestuttava:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.