keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Venäjän sotarikoksista Ukrainassa –


sekä havaintoja Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta

Venäjän käynnistettyä suurhyökkäyksensä Ukrainaan varhain 24. helmikuuta 2022 sodan todelliset kasvot paljastuivat hyökkäyksen ensimmäisinä hetkinä sen tulittaessa ja pommittaessa siviilikohteita. Olimme tottuneet näkemään vastaavia kauhukuvia Syyriasta ja muualta kaukaa mutta toivoimme niiden kuuluvan Euroopan menneisyyteen. Tällaiset kuvitelmat paljastivat todellisuudessa sen, että useimmat meistä olivat sulkeneet silmänsä siltä todellisuudelta, mikä Ukrainan itäosissa on vallinnut jo vuosien ajan keväästä 2014. Emme olleet tietoisia siitä todellisuudesta, vaikka Yhdistyneiden kansakuntien raportissa kesältä 2021 kerrottiin kidutuksen olevan päivittäistä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. (1) YK:n apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif mainitsi esitellessään Genevessä Itä-Ukrainan-ihmisoikeusraportin YK:n ihmisoikeusneuvostolle Donetskissa sijaitsevan pahamaineisen Izoliatsian kidutusvankilan, jota tuolloin kuvailtiin Euroopan viimeiseksi keskitysleiriksi. (2)

Russkij mir – venäläinen maailma: kuolemaa ja tuhoa Ukrainassa.








Tietämättömyytemme Venäjän brutaalin hyökkäyssodan todellisesta luonteesta paljastui viimeistään huhtikuussa 2022 Ukrainan joukkojen vapauttaessa Kiovan luoteispuolella sijainneet Butšan ja Irpinin kaupungin Venäjän miehityksestä. Vapautuksen myötä paljastuivat Venäjän joukkojen miehitysviikkoina tekemät sotarikokset ja paikat, joissa ne tehtiin: kidutuksia, murhia ja raiskauksia – edelleen kadoksissa olevia ihmisiä, murhattuja sotavankeja. Niistä hetkistä on kulunut jo reilut kaksi vuotta, Ukrainassa ei kuitenkaan ole mikään muuttunut maailman katsellessa voimattomana sivusta Venäjän jatkaessa ukrainalaisten murhaamista ja ukrainalaisten kaupunkien tuhoamista – eikä vain kaupunkien vaan ukrainalaisen kulttuurin tuhoamista. Venäläiset sotilaat panevat täytäntöön maansa diktatorisen johtajan Vladimir Putinin ja hänen propagandistiensa ajatukset Ukrainasta ja ukrainalaisista, joita ei ole olemassakaan.

Venäjän tuhoamaa Irpiniä, © Marko Enqvist.
















Seuraavaksi lyhyt katsaus Venäjän sotarikoksiin Ukrainassa 24. helmikuuta 2022 alkaneen hyökkäyssodan kuluessa. Tiedot pohjautuvat Ukrainan syytäjäviranomaisten 27. maaliskuuta 2024 julkaisemaan aineistoon, joka käsittää ajanjakson 24. helmikuuta 2022 eteenpäin. Ukrainan syyttäjäviranomaisten mukaan Venäjän on rekisteröity tehneen kyseisenä ajanjaksona yli 128500 erilaista sotarikosta ja muuta merkittävää aggressiorikosta. Tutkinnan joukossa on myös sotapropagandaan liittyviä rikoksia.

Tässä kohdin voimme huomioida sen, että jo ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua Ukrainassa oli käynnissä syyttäjäviranomaisten toimesta tutkinta, joka kohdistui 32 eri maasta tulleeseen 250 vierastaistelijaan, joiden epäiltiin osallistuneen sotarikoksiin. Epäillyt taistelijat osallistuivat sotaan Ukrainaa vastaan Venäjän johtamissa joukoissa, tietojen mukaan listalla on myös neljä Suomen kansalaista (nimiä ei ole julkaistu). (3)

Palataan tähän hetkeen, edellä mainittujen rikosten lisäksi tutkinnassa on yli 16800 kansalliseen turvallisuuteen liittyvää Venäjän tekemää rikosta, näiden rikosten joukkoon kuuluu muun muassa kollaboraattorinen toiminta sekä sabotaasien teko (tai teon yritys). Ukrainassa valtion turvallisuuselimet, pääasiassa Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU, pidättää säännöllisesti Ukrainan kontrolloimilta alueilta kollaboraattoreita, jotka ovat tavalla tai toisella avustaneet Venäjää sen hyökkäyssodassa. (4) Osa kollaboraattoreista on mennyt toimissaan niin pitkälle, että he ovat osoittaneet Venäjälle siviilikohteita, joihin iskeä (käytännössä siis välittäneet siviilikohteiden sijaintitietoja tms. informaatiota, kohde on voinut olla jopa sairaala tai päiväkoti). (5)

Venäjän laajan hyökkäyssodan aikana on sotatoimien seurauksena kuollut 536 lasta (huom. 19.huhtikuuta 2024 luku on noussut jo 545 lapseen (6)) ja vammautunut 1265 lasta. Lukema sisältää vain ne lapsiuhrit, joista Ukrainan viranomaisilla on vahvistettu tieto, ts. Venäjän miehittämien alueiden lapsiuhrit, kuten muutkaan siviiliuhrit, eivät sisälly lukemaan. Ukrainan viranomaisten tiedossa ei myöskään ole sitä, kuinka moni niistä lapsista on kuollut tai vammautunut, jotka on kaapattu Venäjälle. Vähemmälle huomiolle jää se, että Venäjä aloitti lasten kaappaamisen Venäjälle Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta jo niinkin varhain kuin kesällä 2014. Venäläinen valtion rahoittama organisaatio on pakkosiirtänyt Donbasista Venäjälle vähimmilläänkin satoja lapsia vuosien 2014 ja 2016 välillä. Joulukuussa 2016 organisaation perustaja Elizaveta Glinka palkittiin Vladimir Putinin toimesta valtiopalkinnolla – toiminnalla oli siis jo tuolloin maan korkeimman johdon hyväksyntä. Palkinnon perusteena oli ”merkittävät saavutukset ihmisoikeusaktivismissa”. (7)

Vapautetut ukrainalaiset sotavangit ovat kertoneet ja kuvailleet venäläisten kiduttaneen heitä järjestelmällisesti sotavankeudessa. Merkittävä osa sotavangeista kertoi myös, etteivät he tavanneet koko sotavankeuden aikana kertaakaan punaisen ristin edustajia; osa kuvaili Venäjän punaisen ristin edustajien osallistuneen ukrainalaisten sotavankien psykologiseen kiduttamiseen.

Venäjän viime viikkojen Ukrainaan kohdistuneiden ilmaiskujen (ohjushyökkäykset, lennokki-iskut ja lentopommitukset) kohteina on ollut maan siviili-infrastruktuuria, kuten vesivoimaloita ja lämpövoimaloita sekä sairaaloita ja muita suojeltuja kohteita asuinrakennusten rinnalla. Tällä hetkellä se pommittaa järjestelmällisesti rintaman tuntumassa sijaitsevia ukrainalaisia kaupunkeja päivittäin joko tykistöllä tai perinteisiin ”rautapommehin” asennettavalla UMPK eli Unifitsirovannyi Modul Planirovaniya i Korrektsii-lisäosalla, joka muuttaa perinteisen vapaasti putoavan pommin liitopommiksi, jollainen voidaan pudottaa lentokoneesta kymmenien kilometrien päässä kohteesta. (8) Tällä hetkellä Venäjä on asentanut UMPK-lisäosia muun muassa FAB-250, FAB-500 ja FAB-1500 pommeihin (lukema kirjainsarjan perässä kertoo se, kuinka monen kilon pommista on kyse, FAB-1500 on siis 1½ tonnin lentopommi). Sen arvellaan suunnittelevan UMPK-lisäosan asentamista FAB-3000 lentopommiin. (9) Ukrainan toiseksi suurinta kaupunkia Harkovaa pommittaessa Venäjä pystyy pudottamaan UMPK-lisäosalla varustetut pommit Ukrainan ilmapuolustuksen ulottumattomissa omasta ilmatilasta.

Venäjä on myös ruvennut tekemään aiempaa säännöllisemmin “tuplaiskuja” kohteisiin. Ensimmäistä hyökkäystä seuraa minuuttien tai kymmenien minuuttien kuluttua toinen isku, jolloin kohteena on pelastushenkilökunta kalustoineen. Kiovaan, Hersoniin, Odesaan ja Harkovaan kohdistuneissa rajuissa hyökkäyksissä on menehtynyt ja vammautunut lukuisia pelastus- ja ensiaputyöntekijöitä sekä poliiseja viime viikkoina. (10)

Keir Giles kuvaili teoksessaan ”Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee” Venäjän tapaa käydä sotaa seuraavasti:

Venäjän tapa käydä sotaa on pysynyt johdonmukaisena, koska se tuottaa johdonmukaisesti onnistumisia. Menetelmään kuuluvat asutettujen alueiden ottaminen maaliksi, mahdollisimman suuren kärsimyksen aiheuttaminen siviileille ja uhrien pakottaminen alistumaan kärsimysten lopettamiseksi. Murhat, raiskaukset, ryöstelyt ja humanitaaristen katastrofien tahallinen tehtailu mahdollisimman suuren inhimillisen kärsimyksen tuottamiseksi ovat jatkuneet samanlaisina läpi historian” ja ”Ukrainan kansalaisten karkotukset Venäjälle ovat uusi kammottava todistus siitä, että Venäjä pitää Stalinin menetelmiä vastauksena ongelmiinsa”. (11)

Se tuottaa johdonmukaisesti onnistumisia, koska Venäjän annetaan tehdä niin. Lännen alistuminen Venäjän eskalaatiouhan edessä on johtanut siihen, että uhkaamalla eskalaatiolla Venäjä on laajentanut tilaa, jolla operoida. Vastaavasti lännen – valtaosin itse aiheutettu – eskalaatiopelko estää sitä reagoimasta Venäjän räikeimpiinkin sotarikoksiin. Tällä hetkellä näen Venäjän jälleen venyttävän rajoja, joiden sisällä operoida. Rajojen venyttämiseen lasken lisääntyneiden kaksoisiskujen ohella kyynelkaasun käytön sotatoimissa ukrainalaisia linnoitejärjestelmiä vastaan kuin myös sotilaallisen aktiivisuuden lisääntymisen Venäjän miehittämän Zaporižžjan ydinvoimalaitoksen alueella sekä ohjushyökkäykset Ukrainan sähköntuotannon kannalta merkittäviä kohteita, kuten Dnipron vesivoimalaitosta (ukr. ДніпроГЕС) vastaan.

* * *

Kirjoitukseni loppuun havaintoja Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta, pääasiassa miehitetystä Donetskista ympäristöineen.

Olen aiemminkin todennut Venäjän miehittämien alueiden olleen jo vuosien ajan eräänlainen ihmisoikeuksien musta-aukko Euroopassa, jossa toimeenpantuihin räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin lännessä ei kiinnitetty riittävää huomiota. Ollakseni täsmällinen, ehkäpä ei haluttu kiinnittää, koska sen myötä olisi itselle pitänyt esittää lukuisia kysymyksiä ja lopulta kyseenalaistaa oma toiminta suhteessa Venäjään. Tämän haluttomuuden seurauksista maksavat kallista hintaa ihmiset Venäjän miehittämillä alueilla. Donbasissa tämä näkyy kaikkialla arjessa ja kuten tavallista totalitaarisesti hallituille alueille, eliitti elää omassa kuplassaan joutumatta kokemaan kaikkea sitä kurjuutta ja puutetta, jonka kansalaiset kokevat päivittäisessä elämässään.

Tämän vuoden puolella Venäjän miehityshallinto on ruvennut takavarikoimaan niitä asuntoja, joiden omistajat ovat joutuneet muuttamaan alueelta pois. * Käytännössä kyse on omaisuuden varastamisesta, koska asuntojen ja kiinteistöjen todellisilla omistajilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asiaan eikä heille makseta korvauksia ns. takavarikoidusta omaisuudesta. Siitä huolimatta, että alue on de facto Venäjän miehittämä, Moskovassa jatketaan teatteria, joten niinpä kaikki takavarikot toimeenpannaan ”kansantasavallan” nimissä. Nähdäkseni näin toimimalla Venäjä pyrkii vain pesemään käsiään kuvitellessaan voivansa luistaa vastuusta.

Asuntojen takavarikoinnista on ensikäden tietoja miehitetyiltä alueilta. Miehitetyiltä alueilta vuosia sitten muuttaneet tuttavamme nimittäin menettivät asuntonsa tällaisen menettelyn seurauksena. Eivätkä he edes olisi saaneet tietoa asiasta, jolleivat olisi kuulleet sitä entiseltä naapuriltaan, joka asuu edelleen miehitetyssä Donetskissa. Tuttavamme kotiin muutti ”tuntemattomia ihmisiä Venäjältä”, he esiintyvät nyt asunnon omistajina vannoen uskollisuutta Venäjälle.

Kukaan tuskin tietää kuinka paljon venäläisiä on muuttanut Donetskiin, tiedossa kuitenkin on se, että heidän määränsä on lisääntynyt huomattavasti viime vuoden lopun ja tämän vuoden alun aikana. Eikä kyse ole pelkästään sotilaista vaan siviileistä, jotka ovat muuttaneet Donbasiin. Paikalliset kyllä tunnistavat heidät katsapeiksi (ukr. каца́п) käyttäytymisen ohella kielestä. Illuusio toisiaan ymmärtävistä ukrainalaisista ja venäläisistä murskautuu miehitetyssä Donetskissakin, kun venäläiset eivät ymmärrä ukrainaa – eivät edes paikallisten puhumaa sekaleipää (ukrainan ja venäjän sekoitus).

Muuttoliikkeen tarkoitus on yksiselitteinen, venäläistää miehitetyt alueet, mikä tapahtuu kolmella tavalla. Ensimmäinen on venäläisten muuttaminen alueelle (en nyt ota kantaa siihen, kuinka moni muuttaa alueelle pakotettuna – ei edes kiinnosta minua): toinen on ukrainalaisten pakkovenäläistäminen, kielen ja kulttuurin sekä pakkokansalaisuuden avulla: kolmas on niiden ukrainalaisten elämänhalun murskaamisesta, jotka eivät alistu miehittäjän tahtoon – venäläiset todennäköisesti ajattelevat, että lopulta nämä ihmiset joko pakenevat tai kuolevat. Todellisuudessa tätä on tapahtunut miehitetyllä Krimin niemimaalla sekä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla jo vuodesta 2014 – me vain suljimme silmämme siltä. Miettikää kun ehdotatte Ukrainan antautumista, että mitä se todellisuudessa tarkoittaa. Sitä mitä Venäjä tekee miehittämillään alueilla 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä.

Avainasia Venäjän rikollisessa toiminnassa on pakkokansalaistaminen. Tällä hetkellä ilman Venäjän passia eläminen miehitetyillä alueilla alkaa olla mahdotonta etenkin vanhuksille, pitkäaikaissairaille sekä lapsiperheille. Miehittäjä sitoo passiin niin monta asiaa, joita ilman eläminen on hyvin vaikeaa – köyhien kohdalla tämä korostuu entisestään, koska heillä ei ole varaa hyödyntää pimeitä markkinoita. Näitä asioita ovat monet työpaikat sekä eläkkeet, lääkkeiden saaminen apteekista, monilla alueilla hätäapua jaetaan vain Venäjän passia vastaan. Venäläiset tahi kollaboraattorit eivät myöskään piittaa kansainvälisistä sopimuksista. He ovat valmiit käyttämään lapsia ”aseina” saadakseen vanhemmat tekemään haluamansa tai sisarukset. Lapset uhataan viedä vanhemmilta; lapsi saadaan mukaan propagandaan uhkaamalla vahingoittaa vanhempia tai sisaruksia jne. Kuvaukset edellä ovat todellisia tapahtumia miehitetyiltä alueilta: Donetskista, Makiivkasta, Jenakijevesta ja eiköhän tätä samaa tapahdu kaikkialla Venäjän miehittämillä alueilla. Tekoihin syyllistyvät tavalliset venäläiset ja heidän paikalliset apurinsa.

Lukuisat ylläkuvailluista toimista, joihin Venäjä on itse tai kollaboraattoreidensa avulla ryhtynyt, rikkovat Geneven sopimuksia, esim. 49. artikla väestön siirtojen ja pakkosiirtojen osalta, jossa myös kielletään valtaajavaltaa siirtämästä omaa väestöään vallatuille alueille; 50. artikla, jossa käsitellään lasten kohtelua vallatuilla alueilla; 51. artikla, jossa selväsanaisesti kielletään valtaajavaltaa pakottamasta suojeltuja henkilöitä (eli siviilejä) palvelemaan asevoimissaan tai apujoukoissaan. Sodan oikeussäännöissä määritellään myös suojellut kohteet sekä omaisuuden suoja aivan kuten kielletyksi määritellään (väestön) pakottaminen vannomaan uskollisuudenvala vihollisvaltiolle, joita Venäjä on rikkonut toistuvasti Ukrainassa. Unohtamatta sitä, että Venäjä lukuisilla lapsiin kohdistamillaan toimilla rikkoo räikeästi Yhdistyneiden kansakuntien Lapsen oikeuksien julistusta ja julistuksen periaatteita. (12) Näitä periaatteita Venäjä on rikkonut miehitetyllä Krimin niemimaalla miehityksen alkuhetkistä lähtien ja Itä-Ukrainassa vedenjakajana voidaan pitää Minsk II-sopimusta, jonka eräs seuraus oli se, että Itä-Ukrainan miehitetyistä alueista tuli entistä enemmän ”ihmisoikeuksien musta-aukko”, jossa toistuvista räikeistäkään rikkomuksista ei seurannut mitään konkreettista rangaistusta Venäjän asettamalle miehityshallinnolle (osaltaan tämä johtui siitä, että länsi hyväksyi asetelman, jossa Venäjää ei pidetty sodan osapuolena ja täten uskoteltiin Donetskin ja Luhanskin alueilla olevan ”separatististen hallintojen”).

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.ohchr.org/en/statements/2021/07/address-ms-nada-al-nashif-deputy-high-commissioner-human-rights-47th-session?LangID=E&NewsID=27289 

2. https://hir.harvard.edu/donetsks-isolation-torture-prison/ 

3. https://twitter.com/ChristopherJM/status/1446584526935834624 

4. https://x.com/GwaraMedia/status/1782830491898351898 

5. https://x.com/NOELreports/status/1612807592991932419 

6. https://war.ukraine.ua/russia-war-crimes/ 

7. https://khpg.org/en/1608811992 

8. https://www.popularmechanics.com/military/weapons/a43571893/how-dumb-are-russias-winged-smart-bombs/ 

9. https://en.defence-ua.com/analysis/how_possible_is_to_turn_3_ton_fab_3000_dumb_superbomb_into_a_smart_glide_munition_and_which_aircraft_can_lift_it-9931.html 

10. https://www.independent.co.uk/news/world/europe/kharkiv-drone-attack-double-tap-russia-ukraine-firemen-b2523613.html 

11. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee, s. 178.

12. https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/etsikko/uutisia/uutisarkisto/lapsen_oikeuksien_paiva.26363.blog


*: Itä-Ukrainan sodan alettua keväällä 2014, ryhtyivät miehitettyjen alueiden nukkehallinnot takavarikoimaan tyhjiksi jääneitä asuntoja. Miehitetyiltä alueilta saamieni tietojen mukaan tuolloin (erityisesti vuosina 2014 ja 2015, jolloin toiminta oli aktiivisinta) asuntoja takavarikoitiin eritoten sodan aikana perustettujen, Venäjän komennossa operoivien, vapaaehtoisjoukkojen tai aluepuolustusprikaatien komentajien ja korkeimpien upseereiden käyttöön. Esim. venäläistaustaiselle Sparta-pataljoonan komentajalle Arseni ”Motorola” Pavloville luovutettiin Donetskista useita asuntoja palkinnoksi. Asunnot olivat pääsääntöisesti laittomasti haltuun otettuja. ”Motorolan” likvidoinnin jälkeen lokakuussa 2016 asunnot siirtyivät jonkin toisen henkilön haltuun.


lauantai 13. huhtikuuta 2024

Donbas vuonna nolla – vuosikymmenen sotaa Ukrainassa: sota alkoi Slovjanskista ja Kramatorskista 12. huhtikuuta 2014

 

OSA II

Jos pidämme Venäjän toteuttamaa Krimin niemimaan miehitystä (helmi-maaliskuu 2014) Ukrainan sodan alkunäytöksenä, jonka Venäjä käynnisti hetkenä, jolloin Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja virallisesti Ukrainan presidentti. Hetkenä, jolloin kansalaisten veri virtasi Kiovan kaduilla Janukovitšin hallinnon koettaessa epätoivoisesti kukistaa, Venäjän voimakkaalla tuella, ukrainalaisten taistelun vapauden ja demokratian puolesta, niin edelleen käynnissä olevan sodan alkuhetkenä voimme pitää huhtikuuta 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtama ryhmä (eli Krimin ryhmä) aloitti operaation Ukrainan itäosissa Slovjanskin ja Kramatorskin alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet.

Tavallaan teen väärin kuvaillessani Krimin niemimaan miehitystä ”alkunäytökseksi”, koska kaikella tapaa kyse on sotilasoperaatiosta, joka ei edes ollut veretön, vaikka niin usein väitetäänkin. Usein toistuva valheellinen väite on se, että Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehitysoperaatio olisi ollut veretön. Totta on se, etteivät osapuolet kärsineet merkittäviä sotilaallisia tappioita (ihmishengissä mitattuna) mutta tässä yhtälössä jätämme huomiotta miehitystä seuranneen sorron ja siviileiden kohtaamat kärsimykset, jotka jatkuvat edelleen. Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen sotilasoperaation kuluessa (20. helmikuuta – 26. maaliskuuta 2014) menehtyi kaksi Ukrainan asevoimien sotilasta ja yksi Krimin niemimaan Venäjää tukevien ”itsepuolustusjoukkojen” militantti. Mielenosoituksissa ja muissa yhteenotoissa menehtyi ainakin kolme siviiliä, vammautuneiden lukumäärän noustessa merkittävästi suuremmaksi. Varsinaisen sotilasoperaation rinnalla Venäjää tukeneiden ”itsepuolustusjoukkojen” toimesta kaapattiin lukuisia yhtenäistä Ukrainaa tukeneita paikallisia, osa heistä murhattiin brutaalisti kaappaajiensa (tai venäläisten) toimesta. Lukijalle tiedoksi, näihin ”itsepuolustusjoukkoihin” sekä Ukrainan sisäministeriön Berkut-joukkoihin (jotka siirtyivät Venäjän puolelle) värväytyi Krimillä myös sotilaita sekä sisäministeriön erikoisjoukkojen jäseniä Venäjältä. (1) Myöhemmin Ukrainan itäosassa Venäjä toisti samaa kaavaa, joskin kokoluokka oli merkittävästi suurempi. Venäjälle alisteisen Donetskin ja Luhanskin alueen ns. kansanmiliisiin ja aluepuolustusjoukkoihin värväytyi runsaasti sotilaskoulutuksen saaneita venäläisiä, huomioitavaa on se, että joukossa oli myös Venäjän asevoimien sopimussotilaita sekä asevoimiin palvelussuhteessa olevia upseereita. Valtaosa miehistöstä ja upseereista oli venäläisiä.

Sota alkoi huhtikuun 12. 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtama Krimin ryhmä tukijoukkoineen aloitti operaatiot Itä-Ukrainassa, Donbasin alueella. (2) Ukraina aloitti seuraavana päivänä Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n. Hyvin pian kävi selväksi se, että kyseessä oli olennaisesti merkittävämpi tapahtuma kuin pienimuotoinen terrorisminvastainen operaatio. Kyseessä on kahden valtion välinen sota, jossa Venäjä roolinsa aggressorina kieltäessään, erilaisia proxy-joukkojaan hyödyntäen, hyökkäsi Ukrainan itäisiin osiin, miehittäen lopulta osia Donbasista. Kirjoituksessani en kuitenkaan luo katsausta monivuotiseen sotaan, vaan huhtikuun 12. päivän ja sitä seuranneiden päivien tapahtumiin Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla Donbasissa sekä muutamiin merkittävimpiin seuraavien kevätviikkojen tapahtumiin Ukrainassa.

Rintamalinja liikkui Donbasin alueella käydyssä sodassa varsin paljon sodan ensimmäisten kuukausien kuluessa. Kesän kääntyessä loppuaan kohden, Ukrainan asevoimien oli yhdessä vapaaehtoispataljoonien kanssa onnistunut kääntää taistelun suunta ja saada koko Venäjän vastainen rajaseutu haltuunsa muutamia yksittäisiä kohtia lukuun ottamatta. Moni kuvitteli tuolloin sodan kääntyvän Ukrainalle ja jopa päättyvän ennen vuoden loppua. Kuvitelmat murskaantuivat kesän lopulla Venäjän puuttuessa sodan kulkuun asevoimillaan. Syksyllä solmittiin näennäinen tulitauko (Minsk I sopimus) Venäjän miehittäessä edelle Krimiä ja osia Donbasissa – mutta samalla läntinen yhteisö ei kohdellut sitä sodan osapuolena, vaikka tiesikin Venäjän sotkeutuneen sotaan kyynärpäitään myöten. Se soti Ukrainassa ja miehitti Ukrainaa. Viimeiset merkittävät raskaat taistelut ennen 24. helmikuuta 2022 alkanutta Venäjän suurhyökkäystä ja sodan eskalaatiota nähtiin Donetskin pohjoispuolella taisteltaessa Donetskin kansainvälisen lentokentän hallinnasta (taistelu päättyi 21. tammikuuta 2015) ja sen jälkeen nähdyssä Debaltseven kattilan taistelussa, joka päättyi helmikuun 2015 loppupuolella, ja johon osallistui joukkoja lukuisia Venäjän asevoimien yksiköistä, kuten osia 232. raketinheitinprikaatista.

Girkinin ryhmä valmiina hyökkäämään poliisiasemalle Slovjanskin keskustassa: kuvakaappaus YouTube-videolta.




















Slovjansk 12.–13. huhtikuuta 2014

Huhtikuun 12. päivä valkeni Slovjanskissa, Ukrainan itäosissa Donetskin alueella, rauhallisena. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, sillä aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan. Girkinin johtaman ryhmän vahvuus oli 52 taistelijaa, jotka olivat hyvin koulutettuja erikoistehtävään ja jonka miehille oli kertynyt kokemusta vastaavasta operaatiosta Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan aiemmin samana vuonna. Ryhmän johto ja taistelijat eivät operaatiohetkellä kuuluneet Venäjän asevoimien tai maan turvallisuuselinten henkilöstöön. Kaikki heistä kuitenkin olivat palvelleet Venäjän asevoimissa tai muissa turvallisuuselimissä ennen miehitysoperaatiota Krimillä ja sotilasoperaation alkua Ukrainassa. Girkinin ryhmää voitiin pitää ”vapaaehtoisista” koottuna erikoisosastona, jota Venäjän hallinto tuolloin käytti erikoisoperaatioihin tilanteessa, jossa se ei halunnut (syystä tai toisesta johtuen) lähettää asevoimia maan rajojen ulkopuolelle.

Voidaan myös perustellusti pohtia sitä, että oliko Igor Girkinin ja hänen ryhmäänsä kuuluneiden sotilaiden eroaminen asevoimista vain ja ainoastaan tarkoituksellinen toimi, jolla Venäjä varasi itselleen mahdollisuuden ”pestä kätensä” operaatiosta, mikäli se ei sujuisi suunnitelmien mukaan. Nimittäin moni Girkinin komentaman ryhmän sotilaista oli eronnut asevoimista (tai muista turvallisuus elimistä) vain viikkoja ennen Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen operaation alkua.

Girkinin ryhmä osallistui Simferopolissa, Krimin niemimaalla 18. maaliskuuta 2014, toteutettuun operaatioon miehittää Ukrainan asevoimien 13. fotogrammetrinen keskus. Yhteenottoon johtaneessa operaatiossa menehtyi Ukrainan asevoimissa palvelut vääpeli Serhii Kokurin. (3) Slovjanskissa ryhmän ensimmäisenä kohteena oli kaupungin keskustassa sijainnut poliisiasema, jossa sijaitsi myös alueellinen Ukrainan sisäministeriön esikunta. Rakennuksessa operaation alkaessa olleet poliisit ja sisäministeriön henkilökunta ei juurikaan vastustanut hyökkääjiä. Tuntia myöhemmin ryhmä valtasi keskusta-alueella sijainneen Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n toimiston, rakennuksesta Girkinin ryhmä sai haltuunsa lisää aseita ja ammuksia. Ennen puoltapäivää Girkinin ryhmä sai haltuunsa myös Slovjanskin kaupungintalon. Kaupungin keskustassa sijainneet keskeiset kohteet päätyivät Krimin ryhmän hallintaan muutamassa tunnissa.

Slovjanskissa Girkinin joukot saivat tukea paikallisilta kollaboraattoreilta, joita varustettiin aseilla, jotka olivat päätyneet Girkinin ryhmän haltuun poliisiasemalta sekä SBU:n toimistolta. Ensimmäisen päivän kuluessa Igor Girkinin johtaman osaston vahvuus oli noussut noin 150 taistelijaan, joista kolmasosa oli erikoisjoukoissa palvelleita sotilaita. Kollaboraattoreiden joukossa oli myös paikallisia poliiseja ja sisäministeriön erikoisjoukkojen jäseniä.











Ukrainan kansallinen turvallisuus ja puolustusneuvosto järjesti hätäkokouksen 12.–13. huhtikuuta välisenä yönä – kokouksessa tehtiin päätös Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n aloittamisesta kello 09:00 huhtikuun 13. päivänä, joukkojen kokoaminen alkoi välittömästi. Seuraavana päivänä (14. huhtikuuta) Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov allekirjoitti päätöksen ATO:n aloittamisesta. (4)

Slovjanskissa alkoi tapahtumaketju varhain aamulla 13. huhtikuuta (kello 04:53) Krimin ryhmään kuuluvien taistelijoiden pysäytettyä Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logan henkilöauton M03 moottoritiellä Slovjanskin tuntumassa ottaen kiinni yrityksen kaksi vartijaa sekä ottaen haltuunsa yrityksen henkilöauton. Yrityksen valvomossa havaittiin ajoneuvon poistuneen ennalta suunnitellulta reitiltä (Harkovasta Slovjanskin kautta Venäjälle toimitettavan rautatiekuljetuksen varmistustiiminä), kun miehistöön ei saatu yhteyttä (kello 06:xx aikoihin, 13. huhtikuuta) yritys lähetti valkoisella Volkswagen Transporterilla kaksi turvamiestä etsimään kadonnutta ajoneuvoa ja sen miehistöä.

Slovjanskin itäpuolella Semenivkan kohdilla moottoritiellä M03 viisi asemiestä yritti pysäyttää turvayrityksen VW Transporterin. Turvayrityksen ajoneuvo hidasti alueella pysähtymättä, jolloin asemiehet ampuivat ajoneuvoa rynnäkkökivääreillä. Tulituksessa haavoittui ajoneuvon kuljettaja, toisen turvamiehen onnistui kuitenkin ottaa ajoneuvo hallintaansa ja ajaa se ensin turvalliseen paikkaan, josta hän teki ilmoituksen sisäasianministeriön alueelliselle yhteyshenkilölle sekä ajoi vammautuneen kuljettajan sairaalaan.

Girkinin ryhmä käytti kaapattua Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logania tulevissa operaatioissa. Vangitut turvayrityksen työntekijät vietiin Slovjanskin SBU:n toimiston kellariin, joka toimi vankilan ohella tulevina viikkoina kidutuskeskuksena.

Myöhemmin samana aamuna kello 09:00 aikaan, M03 moottoritien tuntumassa, noin 800 metriä kaakkoon paikalta, jolla Yavir-2000 turvayrityksen VW Transporteria tulitettiin haavoittaen kuljettajaa, Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n Alfa-ryhmän jäsenet ja heitä tukeneet 80. erillisen maahanlaskuprikaatin 1. pataljoonan 3. rykmentin sotilaat (komentajana Oleksandr Shvets) ottivat yhteen Girkinin ryhmään ja mahdollisesti toiseen ryhmään (Donbass People’s Militia) kuuluneiden taistelijoiden kanssa.

Sotilaista ja erikoisjoukkojen jäsenistä koostunut ryhmä kävi alueella neuvonpitoa Girkinin kanssa yhteistyötä tehneen Slovjanskin kaupunginjohtajan Nelia Shtepan kanssa. Shtepan poistuttua moottoritien tuntumassa olleelta aukiolta, paikalle saapui Poltavan SBU:n Alfa-ryhmään kuuluneita, tiedustelemassa olleita, erikoistoimintamiehiä everstiluutnantti Andri Dubovik’in johdolla. Alfa-ryhmän ja 3. rykmentin sotilaiden aloitettua neuvonpidon, heitä vastaan hyökättiin – valkoinen Yavir-2000 turvayhtiölle kuulunut Renault Logan pysähtyi tien pientareelle. Autosta nousi välittömästi ainakin neljä Krimin ryhmään kuulunutta asemiestä aloittaen tulituksen kohti ukrainalaisjoukkoja. Tulitukseen yhtyi läheisestä metsiköstä toiseen, tunnistamattomaan, ryhmään kuuluneita taistelijoita. Havaintojen mukaan moottoritietä saapui alueelle Renault Loganin lisäksi kaksi muuta autoa, joista saapui lisää hyökkääjiä.

Hyökkääjien johdossa oli Krimin niemimaalla v. 1980 syntynyt Sergei Žurikov, jolle oli myönnetty Venäjän kansalaisuus 20 vuoden iässä. Žurikovilla on tarkka-ampujan koulutus ja takanaan yli 1500 laskuvarjohyppyä. Hän ”työskenteli” ennen Venäjän Krimin niemimaalla aloittamaa miehitysoperaatiota avustajana Moskovan patriarkaatin alaisessa Kiovan luolaluostarissa eli Petšerskin lavrassa Kiovassa. (5) Ennen Krimin niemimaan miehitysoperaatiota Žurikov liittyi Girkinin joukkoihin, hänen sotansa Ukrainassa päättyi 2. toukokuuta 2014 kuolemaan sotatoimien yhteydessä. Žurikov on erinomainen esimerkki siitä, kuinka Venäjä hyödynsi Ukrainassa toiminutta Moskovan patriarkaatin alaista ortodoksista kirkkoa operaattoreidensa turvapaikkana.  

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU vastasi hyökkääjien tuleen alkuvaiheessa saamatta tukea laskuvarjojoukoilta, jotka eivät saaneet lupaa vastata tuleen. Tilanne tasapainottui 3. komppaniaan kuuluneen BTR-80 miehistönkuljetusajoneuvon komentajan yliluutnantti Vadym Suh’arevskyin osallistuttua tulitaisteluun ohjeiden vastaisesti, avattuaan tulen BTR-80 miehistönkuljetusajoneuvon 14,5 mm konekiväärillä kohti hyökkääjiä. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen vihollinen vetäytyi alueelta.









Hyökkäyksessä Ukrainan ATO:on osallistuneet joukot kärsivät ensimmäiset tappionsa SBU:n kapteenin Hennadi Bilitšenkon kaaduttua yhteenotossa. Toistaiseksi vain yksi hyökkäyksessä kuollut vihollinen on tunnistettu, donetskilainen Donbass People’s Militian jäsen Ruben Avanesjan.

Myöhemmin venäläinen propagandakanava LifeNews esitti päivän tapahtumista poikkeavan, hyvin disinformatiivisen, näkemyksen. Huhtikuussa 2014 LifeNewsin toiminta propagandakanavana ei ollut selkeä, joten sen välittämä tarina sai paikoin huomattavaakin julkisuutta. Näkyvyyttä lisäsi se, että sitä toistettiin Venäjän valtiollisten medioiden toimesta, joiden todellista (propagandistista) luonnetta läheskään kaikki eivät tuolloin tiedostaneet, joten Venäjän narratiivi läpäisi useiden medioiden seulan. Aamupäivän tulitaistelu jäi ATO:on osallistuvien joukkojen ja Igor Girkinin johtamien joukkojen ainoaksi yhteenotoksi Slovjanskissa 13. huhtikuuta 2014.

 

Slovjansk-Kramatorsk 12.-16.4.2014

Samana päivänä (12. huhtikuuta 2014) Igor Girkinin johtaman Krimin ryhmän tukena ollut – sotilaskoulutuksen saaneilla miehillä vahvistettu – Donbass People’s Militia miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Hyökkäys kaupungintaloon alkoi illalla kello 20:00 aikoihin ja poliisiasemalle myöhemmin illalla noin kello 22:00. Samana iltana ”Donetskin kansantasavallan” edustajiksi esittäytyneet henkilöt puhuivat yleisölle kaupungintalolla taivutellen sitä puolelleen – puhujat saivat yleisöltä kielteisen vastaanoton.

Joukko militantteja eteni illan ja yön aikana Kramatorskin lentokentän tuntumaan ja lentokentän alueelle. Girkin ei tuolloin, kuten ei tulevinakaan päivinä, lähettänyt ryhmänsä jäseniä lentokentälle, pelätessään kaoottisen tilanteen johtavan koko ryhmän menettämiseen (ja sen myötä mahdollisesti koko operaation epäonnistumiseen). Lentokentälle hyökkäämisestä vastasivat pääasiassa Donbass People’s Militian jäsenet ja heitä tukeneet Venäjältä saapuneet ”vapaaehtoiset” (joilla ei välttämättä ollut erikoiskoulutusta). Tässä vaiheessa Venäjältä saapuneiden vapaaehtoisten määrä oli vielä vähäinen. Heidän määränsä alkoi kasvaa kevään edetessä kohti kesää.

Huomioitavaa on kuitenkin se, että huhtikuun 12. päivä Slovjansk-Kramatorsk alueelle saapui Donetskista ryhmä Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleja sisäministeriön Berkut-erikoisjoukkoihin kuuluneita erikoiskoulutuksen saaneita poliiseja. Heistä valtaosa liittyi Donbass People’s Militia’an.

Ukrainan Sisäministeriöön kuuluneet Berkut-erikoisjoukot osallistuivat Euromaidanin tukahduttamiseen marraskuusta 2013 helmikuuhun 2014. Donetskin alueellisen osaston tiedettiin olleen lojaalin maasta paenneelle, syrjäytetylle ex. presidentti Viktor Janukovitšille. Saamieni tietojen mukaan Donetskin alueella merkittäviä määriä sisäministeriön ja muiden turvallisuuselinten upseereja ja sotilaita joko poistui rivistä tai liittyi Venäjän proxy-joukkoihin keväällä ja alkukesästä 2014.
















Yllä olevaan karttakuvaan olen merkinnyt eräitä Slovjansk-Kramatorsk-alueen merkittävimpiä tapahtumia ja operaatioita 12.–16. huhtikuuta 2014.

Huhtikuun 16. päivänä Ukrainan asevoimat koki merkittäviä kalustomenetyksiä asevoimien erillisen 25. maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan kolonnan siirtyessä lännestä kohti Kramatorskin keskustaa. Kolonnan matkanteko pysähtyi vul. Rynkovalla satojen organisoidusti toimineiden siviileiden estäessä kolonnaan kuuluvien panssaroitujen ajoneuvojen ja rynnäkkövaunujen matkanteon. Tilanne oli haasteellinen, kolonna miehineen ja kalustoineen oli sumputettu kadulle, militantit sekä venäläiset erikoistoimintamiehet ohjailivat operaatiota väkijoukon keskeltä sekä läheisistä rakennuksista. Heillä oli myös merkittävä etu puolellaan, Ukrainan ATO:on osallistuvien joukkojen tuli välttää siviiliuhreja kaikin mahdollisin tavoin.

Jo tuolloin Ukrainan tuore hallinto kuin myös Ukrainan puolustus- ja turvallisuusneuvosto näki Igor Girkinin kokoamien joukkojen toimet provokatiivisina, joiden tarkoituksena oli synnyttää tilanne, jossa jopa kymmeniä siviilejä kuolisi Ukrainan asevoimien operaation seurauksena. Tällaisen joukkosurman seurauksena Venäjä saisi tekosyyn lähettää ”rauhanturvaajia” alueelle, joten Ukrainan ATO:n joukoilla oli operaation alkuvaiheissa hyvin korkea kynnys käyttää voimaa siviilejä kohtaan.

Operaation seurauksena Igor Girkinin komentamat joukot saivat haltuunsa kuusi panssaroitua ajoneuvoa (1x BMD-1; 1x BMD-2; 3x BTR-D; 1x 2S9 Nona 120 mm kranaatinheitinvaunu) sekä useita olkapäältä laukaistavia lähi-ilmatorjuntaohjuksia (MANPADS). Luhanskin alueella syntyneen, laskuvarjojoukkoihin kuuluneen upseerin Jaroslav Anikan ohella muutama muu 3. pataljoonan sotilas siirtyi Donbass People’s Militian riveihin, loppujen saadessa mahdollisuuden poistua kaupungista.

Ukrainan uuden hallinnon ongelmana oli tuolloin huomattava epävarmuus siitä, että kuinka uskollisia asevoimien ja muiden turvallisuuselinten joukot olivat Ukrainalle ja sen tuoreelle hallinnolle. Asia toisin ilmaisten, heillä ei ollut tietoa siitä, kuinka moni pettäisi Ukrainan ja joukko-osastonsa siirtyen Girkinin johtamien joukkojen riveihin, joiden todellinen luonne tuskin oli monenkaan rivisotilaan tiedossa huhtikuussa 2014. On mahdollista, että moni uskoi Girkinin johtamien joukkojen olevan ”kansan” riveistä koottuja ja heidän edustavan kansan ”tahtoa”.

Samana päivänä (16. huhtikuuta 2014) yksi pataljoonan lukuisista kolonnista onnistui saavuttaa tavoitteensa, Kramatorskin lentokentän. Neljä erillisen 25. maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan panssaroitua ajoneuvoa ja rynnäkkövaunua pääsi miehistöineen Kramatorskin lentokentälle, varmistaen näin sotilaallisesti tärkeän lentokenttäalueen hallinnan. Edellisenä päivänä (15. huhtikuuta 2014) ATO:n joukot onnistuivat saamaan Kramatorskin lentokentän uudelleen hallintaansa Donbass People’s Militialta. Kyseiseen operaatioon osallistui Ukrainan sisäministeriön Omega-ryhmä ja SBU:n Alfa-ryhmä.

Ukrainan Kramatorskiin kohdistuneen operaation heikon menestyksen taustalla oli kehno valmistautuminen. Päivää aiemmin eli 15. huhtikuuta 2014 erillisen 25. maahanlaskuprikaatin 3. pataljoona sai käskyn siirtyä tukikohdastaan Dobropilljasta, Donetskin ja Harkovan alueiden rajalta, Dnipropetrovskin alueelle, jonne siirtyminen aloitettiin välittömästi samana päivänä. Matkalla operaation kohde muuttui siirtymisestä uudelle sijoitusalueelle Kramatorskin lentokentän haltuun ottamiseen. Aikataulu oli tiukka, joukkojen piti olla kentällä 16. huhtikuuta 2014 klo. 17:00 mennessä. Kohteen muutos, kiireinen aikataulu ja valmistautumattomuus (pataljoonan sotilailla ei ollut aikaa valmistautua kentän haltuunottoon; eikä heillä myöskään ollut aikaa huoltaa ja varustaa kalustoa ennen operaatiota, joka saattaisi kääntyä yhteenotoksi vihollistaistelijoiden kanssa) olivat alkusysäys sarjalle epäonnistumisia, jotka johtivat yllä kuvattuun tapahtumasarjaan: pataljoonan voimien hajoamiseen Kramatorskin kaupunkialueella ja kuuden panssaroidun ajoneuvon menettämiseen viholliselle.

Kaapatut kuusi panssaroitua ajoneuvoa siirrettiin vielä samana päivänä ajamalla Kramatorskista strategisesti tärkeämmän Slovjanskin puolustuksen tueksi. Niin ikää 16. huhtikuuta 2014 Itä-Ukrainassa tehtiin havaintoja Venäjän maahanlaskujoukkoihin (VDV) kuuluneen kaartin 45. maahanlaskuprikaatin erikoisjoukoista. Kyseinen kaartin 45. maahanlaskuprikaati on erikoistiedusteluun ja erikoistoimintaan tarkoitettu spetsnaz-prikaati, osia siitä osallistui myös Krimin niemimaan miehitysoperaatioon. (6)

On todennäköistä, että Slovjansk valikoitui Igor Girkinin ryhmän ensisijaiseksi kohteeksi sijaintinsa ja sopivan kokonsa tähden. Sen hallinnan myötä sai kontrolliinsa Harkovasta Slovjanskin ja Debaltseven kautta Venäjälle menevän M03 moottoritien sekä merkittäviä raidelinjoja, jotka veivät Slovjanskin ja Kramatorskin kautta Horlivkaan sekä Itä-Ukrainan suurimpaan kaupunkiin, reilun miljoonan asukkaan, Donetskiin. Reilun sadantuhannen asukkaan, tiiviisti rakennettu, Slovjansk oli miehitettävissä ja hallittavissa vähäisemmin voimin verrattuna alueen suurkaupunkeihin.

Slovjanskin teki myös merkittäväksi kaupungin lounaispuolella sijainnut, ympäröivää tasankoa korkeammalle kohonnut, Karachun kukkula, jolla sijainnut TV-asema linkkitorneineen siirtyi Girkinin joukkojen haltuun 17. huhtikuuta 2014. He menettivät kukkulan aamulla 2. toukokuuta Ukrainan asevoimien erillisen 95. ilmakuljetteisen prikaatin 1. pataljoonan sotilaille.

Slovjanskin ja Kramatorskin ohella venäläiset erikoistoimintamiehet ja Donbass People’s Militiaan kuuluneet militantit miehittivät huhtikuun 12. ja 13. päivä lukuisia hallintorakennuksia ja muita avainkohteita alueen muissa kaupungeissa ja taajamissa, kuten Družkivkassa ja Kostjantynivkassa. Horlivkassa militantit aloittivat piirittämään poliisiasemaa 12. huhtikuuta 2014, poliisiasema ja kaupunki siirtyivät militanttien ja venäläisten operaattoreiden hallintaan muutamaa päivää myöhemmin. Militantteja ja venäläisiä erikoistoimintamiehiä urhollisesti vastustanut kaupunginjohtaja Volodymyr Rybak vangittiin ja siirrettiin Slovjanskiin, jossa häntä kidutettiin SBU:n kellaritiloissa Girkinin joukkojen toimesta. Rybak heitettiin lopulta vatsa auki leikattuna läheiseen jokeen, josta hänen ruumiinsa löydettiin myöhemmin. Rybak oli todennäköisesti ensimmäinen sotarikoksen uhri, syy hänen julmaan kiduttamiseensa oli isänmaan rakkaus. Hän ei taipunut venäläisten ja militanttien edessä.

Rybak ei jäänyt ainoaksi julmalla tavalla murhatuksi siviiliksi kevään ja kesän 2014 aikana. Lukuisia ukrainalaisia vangittiin, kidutettiin ja murhattiin Igor Girkinin joukkojen sekä militanttien toimesta. Uhreiksi joutui miehiä, naisia ja jopa alaikäisiä. Nuorimpiin uhreihin kuului 16-vuotias kramatorskilainen aktivisti ja jalkapalloilija Stepan Tšubenko. (7) Hänet murhasi joukko Venäjän proxy-joukkojen riveissä aluetta terrorisoineita militantteja, jotka piilottelevat tänään joko Itä-Ukrainan Venäjän miehittämillä alueilla tai Venäjällä – jolleivat ole päässeet hengestään.

Huomioitavaa on se, että Venäjä-johtoisen operaation ensihetkistä lähtien venäläisten ja paikallisten kollaboraattoreiden kohteeksi päätyivät siviileistäkin lähes poikkeuksetta sellaiset henkilöt, jotka joko puolustivat valtiovaltaa (Ukrainaa) tai tukivat yhtenäistä Ukrainaa. Heitä vastaan käytiin asein mutta myös propagandan keinoin. Venäjän ukrainalaisiin kohdistamaa propagandaa kuvasi osuvasti Donetskissa elämänsä syksyyn 2014 asunut Л: ”Muutuimme [venäläisten silmissä] yhdessä yössä vihollisiksi – fasisteiksi”.

Ajanhenki Venäjän propagandassa oli se, että ollessasi ukrainalainen olit automaattisesti fasisti. Valitettavaa on se, että tätä Venäjän narratiivia ukrainalaisfasisteista toistettiin hyvin kritiikittömästi myös läntisissä medioissa, mikä ei ainakaan auttanut ukrainalaisten asemaa. Samaa kritiikitöntä ja leimaavaa puhetta harjoitettiin myös läntisissä rauhanjärjestöissä ja muissa vastaavissa organisaatioissa sodan ensihetkistä lähtien. Itseasiassa tällaisen disinformaation levittäminen kävi niiltä (rauhanjärjestöiltä) helposti, olivathan ne (lähes poikkeuksetta) leimanneet talven Euromaidan-kansanliikkeen ukrainalaisen äärioikeiston aikaansaannokseksi, mikä narratiivina oli venäläispropagandasta lähtöisin. Timo Hellenberg kuvasi Euromaidanin tapahtumia Kiovassa erinomaisesti tarkasti teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta. Mikäli hänen silminnäkijähavaintonsa ja ajatuksensa pukisi lyhyeen muotoon, voisi todeta Euromaidanin olleen tavallisten kansalaisten vetoomus – hätähuuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei äärioikeiston hyökkäys. Se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto korruptoituneelle ja valtaa itselleen haalivalle valtiojohdolle. Venäjän ja Ukrainan valtiojohdon silmissä (Janukovytšin klikki) Euromaidanissa kyse oli uhasta, jota vastaan he kävivät myös retoriikalla, jolloin käyttöön otettiin perinteiset neuvostoaikaiset keinot viholliskuvan luonnissa. Perinteisesti Neuvostoliitossa fasisti toimi synonyyminä ultimaattiselle viholliselle.

Ukrainan asevoimat ja sitä operaatiossa tukeneet vapaaehtoisjoukot vapauttivat Slovjanskin ja Kramatorskin miehityksestä 5. heinäkuuta 2014.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://informnapalm.org/en/how-ukrainian-berkut-officer-from-russian-ulyanovsk-assaulted-crimean-parliament-back-in-2014/ 

2. https://mil.in.ua/en/articles/and-so-began-sloviansk/ 

3. https://crimea-platform.org/en/news/serhii-kokurin-the-first-ukrainian-soldier-killed-by-the-russian-occupiers/

4. Prometheus kustannus: “Donbas in Flames, guide to the conflict zone” s. 35.

5. https://www.religion.in.ua/news/ukrainian_news/25721-v-slavyanske-pogib-ponomar-kievo-pecherskoj-lavry-komandovavshij-otryadom-povstancev.html 

6. Prometheus kustannus: “Crimea Behind the Curtain” s. 76-77.

7. https://khpg.org/en/1608809352 


Lähteenä hyödynnetty myös ”And So Began Sloviansk” ja ”Things Are Heating Up in Sloviansk” artikkeleja Ukrainian Military Center-verkkosivulta sekä laajemminkin Prometheus kustannuksen ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone” ja “Crimea Behind the Curtain” teoksia.

Timo Hellenbergin (valtiotieteen tohtori) Euromaidan-havainto Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta-teoksesta. Teoksen kirjoittivat yhdessä Timo Hellenberg sekä toimittaja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä). Leinonen kuvasi tapahtumia Itä-Ukrainassa teoksen jälkimmäisessä osassa.


#StandWithUkraine 

keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Donbas vuonna nolla – vuosikymmenen sotaa Ukrainassa

 

OSA I

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin kymmenen vuotta sitten kevättalvella ja keväällä 2014, jolloin Venäjä Krimin niemimaan miehitystä seuranneina viikkoina ryhtyi operaattoreidensa johdolla miehittämään Ukrainan itäosissa, Donetskin ja Luhanskin alueilla, hallintorakennuksia sekä muita merkittäviä kohteita. Vastaavaa se yritti myös muualla Ukrainan etelä ja itäosissa, onnistumatta operaatioissaan.

Aluehallintorakennus Donetskissa, 10. huhtikuuta 2014.












Maaliskuun alkupuolella 2014 mielenosoittajat avustajineen miehittivät osia aluehallintorakennuksesta Donetskissa, nostaen Venäjän lipun lipputankoon. (1) Maaliskuun 6. 2014 Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:hun kuuluvat joukot siivosivat rakennuksen mielenosoittajista, joiden joukossa oli Venäjältä tulleita operaattoreita. Samoihin aikoihin Donetskissa paikallisia mielenosoittajia alkoi kerääntyä kaupungin keskustaan Leninin aukiolle, Venäjältä saapuneiden agitaattoreiden tukemana, osoittamaan mieltä Ukrainan uutta hallintoa vastaan. Maaliskuun ensimmäisen puoliskon jälkeen väkimäärät Leninin aukion mielenosoituksissa alkoivat vähetä. Kuun toisella puoliskolla viikonvaihteen mielenilmauksiin saapui korkeintaan tuhatkunta mielenosoittajaa ja joitain satoja uteliaita paikallisia seuraamaan tilanteen kehittymistä. Tuolloin Ukrainan hallintoa tukeviin mielenosoituksiin osallistui enemmän ihmisiä kuin näihin ulkoa (Venäjältä) johdettuihin mielenosoituksiin kaupungin keskustassa.

Huhtikuun 7. 2014 noin tuhat mielenosoittajaa vaati Donetskissa järjestettäväksi ”kansanäänestystä” alueen tulevaisuudesta. (2) Reilun miljoonan asukkaan talousalueelta löytyi tuhatkunta mielenosoittajaa ynnä jokunen bussilastillinen ”Putinin turisteja” Venäjältä vaatimaan ”kansanäänestystä”, mikä meidän on syytä huomioida, kun Venäjä propagandassaan nostaa esille vaateet ”kansanäänestyksestä”. Mikäli muistan oikein, kyseessä oli ensimmäinen kerto keväällä 2014, jolloin mielenosoittajat esittivät vaatimuksen kansanäänestyksen järjestämisestä. Samaan aikaan Luhanskissa, Donbasin toisella laidalla, satoja mielenosoittajia Venäjältä saapuneiden operaattoreiden tukemana hyökkäsi Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n päämajaan miehittäen sen. Meidän on hyvä muistaa se, että ensi hetkistä lähtien Venäjältä saapuneet operaattorit olivat merkittävässä roolissa kaaoksen synnyttämisessä Ukrainassa. Venäjä toteutti operaatiota Donbasissa samalla kaaviolla kuin Krimillä helmikuussa 2014 ennen miehitysoperaation sotilaallista vaihetta.

Venäläinen äärioikeistolainen ja imperialistinen Russian Imperial Movement eli RIM (ven. Русское имперское движение РИД) lähetti delegaation Donetskiin maaliskuussa 2014 tapaamaan sikäläisiä yhteistyökumppaneita. (3) Vierailu sisälsi todennäköisesti myös tulevan operaation valmistelua, tekihän RIM tuolloin yhteistyötä Igor Girkinin kanssa. RIM:in delegaatiota johti järjestön johtohahmoihin kuulunut Nikolai Truštšalov, johon Yhdysvallat on sittemmin kohdistanut henkilökohtaisia sanktioita. (4) Kyseisenä kevättalvena RIM oli muutoinkin aktiivinen Ukrainaan kohdistuvissa operaatioissa. Donetskin ohella se lähetti delegaation Krimin niemimaalle helmikuun lopulla. Samoihin aikoihin sen sotilaallinen siipi, Imperial Legion, koulutti vapaaehtoisia tulevaan sotilasoperaatioon. Tällaiseen koulutukseen osallistuivat myös Aleksei Miltšakov ja Jan Petrovsky (eli Voislav Torden), jotka tulivat myöhemmin tunnetuiksi sotarikoksia tehtailleen DShRG Rusitš -joukko-osaston perustajina ja komentajina. Sama vaikuttamiskuvio toistui myös Harkovassa, jonne saapui operaattoreita sekä provokaattoreita Venäjältä – heidän joukossansa oli sittemmin sotarikoksia tehtaillut Arseni ”Motorola” Pavlov, (5) aivan kuten Odesassakin, jossa nähtiin verisiä yhteenottoja toukokuun puolella venäläisekstremistien ja heidän paikallisten tukijoiden sekä Ukrainan hallinnon tukijoiden välillä. (6)

Venäjältä tulleet operaattorit ja paikallisista koostuneet joukkiot saivat Donbasin alueella tukea maalis-huhtikuusta 2014 alkaen Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleilta, Ukrainan sisäministeriöön kuuluneen Berkut-yksikön upseereilta ja miehistöltä. Venäjä sai heistä operaationsa alkuvaiheessa merkittäviä vahvistuksia Krimin niemimaan ohella Donbasissa, jälkimmäisellä alueella he loivat Donbas Peoples Militian rungon yhdessä muiden kollaboraattoreiden tuella. Kuten muistamme Viktor Janukovytš pakeni helmikuun lopulla (v. 2014) Kiovasta Itä-Ukrainan ja Krimin niemimaan kautta Venäjälle. (7)

Donetskin alueelta keväällä 2014 saamieni tietojen mukaan, huhtikuun alkua seuranneiden viikkojen kuluessa moni alueen poliisin ja sisäministeriön miehistöön kuuluneista siirtyi Venäjän organisoiman ”kansantasavallan” joukkojen riveihin, osan jäädessä kotiin syystä tai toisesta. Lopulta vain osa poliisivoimista pysyi uskollisena Ukrainan uudelle hallinnolle. Tuoreelle hallinnolle uskollisten poliisien ja sisäministeriön erikoisjoukkojen määrä oli aivan liian vähäinen, jotta he olisivat kyenneet kontrolloimaan kaupunkia ja pitämään järjestystä yllä. Tämän seurauksena huhtikuun toisella puoliskolla Donetsk alkoi siirtyä vääjäämättä kohti anarkiaa, jossa valta oli sillä, jolla oli ase (ja riittävästi voimaa käytössään).

Donetsk 28. huhtikuuta 2014 – ”Putinin turistit” liikkeellä. 










Arvioni mukaan Venäjän vuosia jatkuneen epävakauttamispolitiikan yksi tavoite oli luoda perusta ns. paikallisille puolisotilaallisille yksiköille, joita käyttää hyväksi tilanteessa, jollainen nähtiin Donbasissa keväällä 2014. Venäjä oli kontaktoinut Ukrainassa jo vuosien ajan nuoria aikuisia erilaisten ideologisten- ja aseleirien kautta, kuten Aleksandr Duginin ideoimille ESM eli Evraziyskiy soyuz molodezhi-leireille (ven. Евразийский союз молодежи). (8 ja 9) Venäläisen kevään “saapuessa” Krimille ja Donbasiin, moni näistä nuorista aikuisista (aikuisista) tarttui aseeseen liittyen puolisotilaallisiin joukkoihin, joita Venäjä hyödynsi kaaoksen synnyttämisessä sekä tärkeiden kohteiden valtauksessa. Muutama tällaisille leireille osallistunut Donetskin alueen asukas kohosi kevään ja kesän 2014 kuluessa merkittävään asemaan alueella – osa heistä on sittemmin joutunut “epäsuosioon”, kuten kävi Alexander Purginille. (10)

Jälkeen päin havaitsin Venäjän kanssa yhteistyöhön ryhtyneiden rakentaneen verkostoja jobbareiden jne. keskuuteen. Donetskissa Majak’in* kaltaiset kioskimyymälöiden keskittymät toimivat jonkin asteisina solmukohtina, joissa luotiin kontakteja mutta joiden kautta virtasi myös tavaraa. Tiedossani on lukuisia jobbareita, jotka paljastuivat osaksi venäjämielisten verkostoa keväällä 2014, joukossa on myös Oleh Frolovin kaltaisia ekstremistejä, (11) jotka osallistuivat aktiivisesti taisteluihin Venäjälle lojaaleissa militanttijoukoissa. Se on kuitenkin todettava, että Venäjä pyrki tavoittamaan ja myös värväämään hyvin erilaisia ihmisiä, eri taustoilla varustettuja ihmisiä. Ei vain jobbareita myyntikojuilta tai elämässään syrjäytyneitä: toisaalta juuri heitä Venäjä käytti varsin paljon hyödyksi keväällä 2014, jolloin se ryhtyi Ukrainassa aktiivisiin toimiin. Eräs ryhmä, jota Venäjä pyrki tavoittamaan, oli eläkeläiset. Donbasin alueella sen työtä helpotti se, että alueella asui paljon neuvostoaikana alueelle muuttaneita etnisesti venäläisiä, joita oli mahdollista houkutella mukaan aktivismiin venäläisyyden ohella ”neuvostonostalgialla”.

Toimilleen Venäjä oli saanut tukea myös Viktor Janukovytšin hallinnolta, jonka kaudella sisäministeriötä ja muita sisäisen turvallisuuden elimiä oli muokattu entistä enemmän, sillä periaatteella, että ne olivat lojaaleja Janukovytšin hallinnolle (riippumatta sen tavoitteista) kuin Ukrainalle ja ukrainalaisille. Idässä, Janukovytšin tukialueella, alueen varoja käytettiin surutta henkilön ja puolueen (Alueiden puolue) hyväksi. Puolueen maksaessa palkkioita Janukovytšin tueksi järjestettyihin mielenosoituksiin osallistuneille ihmisille. Venäjä, joka oli ollut Janukovytšin ja sen myötä puolueen merkittävä tukija jo vuodesta 2004, (12) sai sen myötä merkittävää vaikutusvaltaa Donbasin alueelle ja lopulta korruptoimiensa poliitikkojen ja oligarkkien kautta sen vaikutusvalta ulottui koko Ukrainaan, ollen kuitenkin voimakkainta idässä sekä etelässä.  

Alueiden puolue ja korruptoituneet poliitikot olivat vain yksi Venäjän väylä vaikuttaa Ukrainaan, poliitikkojen avulla sen oli mahdollista vaikuttaa päätöksentekoon. Tämän rinnalla Venäjä kontaktoi järjestelmällisesti ukrainalaisia oligarkkeja ja liikemiehiä, tähän joukkoon kuului myös Denis Pushilin ja muita hänen kaltaisiaan hämäräperäisiä liikemiehiä, jotka rahoineen sekaantuivat myös politiikkaan. Tänään Pushilin toimii Venäjän miehittämän Donetskin alueen nukkehallitsijana. Venäjän kohteena oli myös oikeuslaitos sekä ortodoksinen kirkko. Etenkin ns. Moskovan kirkko eli Moskovan patriarkaatille uskollinen ortodoksinen kirkko toimi vuosien ajan turvapaikkana operaattoreille. Kirkko ei toiminut pelkästään operaattoreiden turvapaikkana vaan se oli elimellinen osa Venäjän pehmeää voimaa Ukrainassa.  Edellisten rinnalla Venäjä hyödynsi myös erilaisia rikollisia organisaatioita omien tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Venäläistä kevättä seuranneina vuosina olemme oppineet paremmin tunnistamaan näitä Venäjän ei valtiollisia toimijoita, kuten Yön sudet, joka oli levittäytynyt Ukrainaan jo ennen vuotta 2014. Krimin niemimaan miehityksessä kuin myös Donbasissa ja muualla Ukrainassa Venäjä pyrki hyödyntämään Yön susia ja muita jengejä sekä venäläisiä kasakkaorganisaatioita pelottelussa ja harmaan vaiheen epävakauden synnyttämisessä.

Varsinainen aseellinen operaatio Itä-Ukrainassa alkoi aamuvarhaisella 12. huhtikuuta 2014 Slovjanskin ja Kramatorskin kaupungeissa, Donetskin oblastin pohjoisosassa, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ”Krimin ryhmä” aloitti sotilasoperaation alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet. Kaupungeista tuli ensimmäiset merkittävät paikkakunnat, jotka venäläisjohtoiset joukot miehittivät Donbasin alueella, Ukrainassa, keväällä 2014. Girkinin johtaman ryhmän tehtävänkuva oli pitkälti sama, mikä se oli ollut Krimin niemimaalla joitakin viikkoja aiemmin. Tämän kirjoituksen toisessa osassa tarkastelen tarkemmin Slovjanskin ja Kramatorskin kaupunkien miehittämistä keväällä 2014. Huomioin muitakin kyseisen kevään merkittäviä tapahtumia Ukrainassa. Nimittäin Venäjä pyrki saamaan tuolloin haltuunsa merkittävästi laajemman alueen Ukrainaa. Krimin ja Donbasin ohella sen tavoitteena oli saada jalansija ainakin Harkovan sekä Odesan alueelle sekä Asovanmeren pohjoisrannikolle.

Kevään ja alkukesän 2014 aikana Ukrainassa jouduttiin tekemään raskaita valintoja sen suhteen mistä paikkakunnista taistellaan ja mistä ainakin alkuvaiheessa on luovuttava. Sotilaallisesti Ukrainalla ei ollut tuolloin riittävästi resursseja haastaa Venäjää ja sen riveihin liittyneitä vapaaehtoisia maan joka kolkassa.

Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tai luin kirjoja. Ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.” Sodan ja miehityksen Donetskissa keväällä ja kesällä 2014 kokenut Л.

Marko

Lähteet:

1. https://web.archive.org/web/20140304001916/http://www.vesti.ru/doc.html?id=1335753&1335753

2. https://www.bbc.com/news/world-europe-26919928

3. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html

4. https://thesoufancenter.org/wp-content/uploads/2020/04/TSC-Report-Inside-the-Russian-Imperial-Movement-Practical-Implications-of-U.S.-Sanctions.pdf  (tiedosto luettu 8. kesäkuuta 2020).

5. https://euromaidanpress.com/2015/01/30/terrorist-commander-from-russia-spotted-at-spring-kharkiv-protest/ 

6. https://www.svoboda.org/a/29916973.html 

7. https://hromadske.ua/en/posts/how-ukraines-ex-president-viktor-yanukovych-escaped-to-russia-after-euromaidan

8. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

9. https://maidantranslations.com/2014/08/06/donetsk-separatists-were-preparing-for-war-since-2009/

10. https://www.interfax.ru/world/464849

11. https://myrotvorets.center/criminal/frolov-oleg-viktorovich/ 

12. Venäjän tuki Viktor Janukovitšille ja Alueiden puolueelle ulottuu Ukrainan vuoden 2004 presidentinvaaleihin. Tätä tukea muun muassa Mihail Zygar kuvaa teoksessaan ”Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia”, s. 125 alkaen.

Yllä lueteltujen lähteiden lisäksi olen hyödyntänyt tekstin koostamisessa muistiinpanojani sekä paikallisia ystäviä ja tuttuja, jotka kokivat ”venäläisen kevään” 2014.


*: Маяк (suom. majakka): ostosalue – tori vul. Arteman varrella Kyivskin alueella luoteeseen Donetskin keskustasta.

Havaintojeni mukaan Маяк’in kaltaisia kioskimyymälöiden keskittymiä hyödynnettiin operaation valmistelussa, niiden kautta virtasi paljon tavaraa Venäjältä Ukrainaan, joten ne sopivat myös logistisiksi solmukohdiksi. Маяк’in alueella kioskiyrittäjänä toiminut Oleh ” Шаман” Frolov toimi keväällä ja kesällä 2014 militanttikomentajana. Venäjän imperialistisiin ekstremistipiireihin hän oli verkostoitunut jo paljon aiemmin. Frolov, Purgin ja joitakin muita Donetskin alueen asukkaita oli osallistunut Venäjällä järjestetyille militaristisille EMS eli Евразийский союз молодежи -leireille. Leirien toiminta perustui Aleksandr Duginin ajatuksiin ja ideoihin. Myös muita Маяк’illa työskennelleitä siirtyi keväällä ja kesällä 2014 miehitysjoukkojen tukijoiksi tai militanttiyksiköihin.


Oleh Frolov harjoitusleirillä Venäjällä v. 2009.